Kartta - Ogasawara (Tokio) (Ogasawara Mura)

Ogasawara (Ogasawara Mura)
Ogasawara on Japanin kyläkunta Tokion metropolissa. Se käsittää Ogasawarasaaret, jotka sijaitsevat Tyynessämeressä noin 1 000 kilometriä Tokion kaupunkialueelta etelään. Kunta kuuluu Ogasawaran aliprefektuuriin. Sen hallinnollinen keskus on Chichijiman saarella. Ogasawarassa on 2 586 asukasta (elokuussa 2022) ja sen pinta-ala on 104,35 neliökilometriä.

Ogasawaran kunta muodostuu yli 30 saaresta. Valtaosa niistä kuuluu kahteen saariryhmään, Ogasawarasaaria suppeampaan Ogasawara-saariryhmään (Ogasawara-guntō) ja Kazansaariin (Kazan-rettō). Lisäksi kuntaan kuuluu kolme yksittäistä saarta, Nishinoshima, Minamitorishima ja Okinotorishima. Kaksi jälkimmäistä saarta sijaitsevat muista saarista hyvin etäällä: kuntaan kuuvatkin sekä Japanin eteläisin piste (Okinotorishima) että itäisin piste (Minamitorishima). Vakituista asutusta on Ogasawara-saariryhmään kuuluvilla Chichijiman ja Hahajiman saarilla.

Valtaosa saarista on tuliperäisiä, ja ne kuuluvatkin samaan tulivuoriketjuun kuin Fuji. Saaret ovat jyrkkäpiirteisiä. Maanviljelyyn soveltuvia tasankoalueita on vähän. Saarilla vallitsee subtrooppinen ilmasto, ja lämpötilanvaihtelut ovat vähäisiä. Vuonna 2019 Chichijiman keskilämpötila oli 23,9 celsiusastetta.

 
Kartta - Ogasawara (Ogasawara Mura)
Kartta
Google Earth - Kartta - Ogasawara (Tokio)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Ogasawara (Tokio)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Ogasawara (Tokio)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Ogasawara (Tokio)
OpenStreetMap
Kartta - Ogasawara - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Ogasawara - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Ogasawara - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Ogasawara - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Ogasawara - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Ogasawara - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Ogasawara - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Ogasawara - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Ogasawara - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)